Bitcoinin arvo on ollut kovassa nousussa

Cryptovaluutta Bitcoinin arvo on ollut kovassa nosteessa kuluneen vuoden aikana. Tätä artikkeli kirjoittaessa Bitcoinin arvo on yli 2500 euroa. Kasvu on ollut erittäin voimakasta alkuvuoteen verrattuna, sillä tammikuussa 2017 Bitcoinin arvo oli alle 1000 euroa. Bitcoinin arvo on siis reilusti tuplaantunut alle kuudessa kuukaudessa.

Kannattaako Bitcoiniin enää sijoittaa?

Bitcoinin arvo liikkuu markkinoilla erittäin paljon, mutta viime aikoina pitkän aikavälin trendi on ollut nousujohteinen. Bitcoinilla on vielä paljon mahdollisuuksia tulevaisuudessa nousta entistäkin arvokkaammaksi. Osa ennustaa, että yhden Bitcoinin hinta vuosien päästä voi olla yli 100 000 euroa. Mikäli tämä pitää paikkaansa, niin kasvua olisi vielä odotettavissa. Bitcoinilla on myös monia nimekkäitä tukijoita takanaan, kuten esimerkiksi Microsoft, jonka perustaja Bill Gates on sanonut seuraavaa:

”Bitcoin is better than currency”

Bill Gates

Tulevaisuutta kukaan ei tietenkään voi ennustaa, olisi sitten kuinka viisas tahansa. Bitcoin ei ole myöskään ainoa cryptovaluutta, sillä markkinoille on tullut monta muutakin toimijaa, joista osa vaikuttaa sangen lupaavalta. Bitcoin oli kuitenkin ensimmäinen cryptovaluutta, ja usein ensimmäisellä toimijalla on vahva etuasema.

Miten paljon Bitcoineja pitää ostaa?

Vaikka yhden Bitcoinin arvo tällä hetkellä on yli kahdessa tuhannessa eurossa, ei se tarkoita sitä, että sinun pitää sijoittaa Bitcoiniin vähintään tämän verran. Bitcoineja voi ostaa pienempiä määriä, joten pääset alkuun paljon halvemmalla. Voit siis ostaa murto-osan yhdestä Bitcoinista, kuten esimerkiksi 0,3 Bitcoinia. Näin ollen pääset mukaan paljon edullisimmin. Katso mistä ostaa Bitcoineja.

Mistä ostaa Bitcoineja:

Miksi Bitcoinissa on niin paljon potentiaalia?

Koska Bitcoin ei ole sidonnainen kolmansista osapuolista, kuten pankeista, on sillä paljon potentiaalia ottaa isompaa roolia markkinoilla ja jopa syrjäyttää koko pankkitoiminnan. Bitcoinilla maksuja eivät vahvista tai valvo kolmannet osapuolet, vaan transaktiot kulkevat suoraan omistajalta toiselle. Näin ollen Bitcoinilla on kolme isoa hyötyä normaalille kuluttajalle:

  1. Ei maksuja rahansiirroissa ulkomaille
  2. Oman yksityisyyden kontrollointi
  3. Turvallisuus

Ei ylimääräisiä kuluja

Nämä kolme etua ovat merkittävä meille jokaiselle. On olemassa useita ihmisiä, jotka ovat muuttaneet omasta kotimaastaan pois ja lähettävät säännöllisesti rahaa takaisin perheelle kotimaahan. Näissä siirroissa pankit veloittavat hävyttömiä summia välistä. Bitcoinia käyttämällä vastaavia kuluja ei ole. Lisäksi tapahtumat kulkevat nopeammin perille ilman kolmannen osapuolen puuttumista tapahtumaan.

Yksityisyys

Tätä nykyä pankit valvovat yksityisen ihmisen toimia erittäin ahkerasti ja käyttävät hyväksi tätä arvokasta dataa. Siirtymällä käyttämään cryptovaluuttaa, otamme kontrollin omasta datasta takaisin itsellemme. Moni varmasti miettii, että rikolliset pystyvät hyödyntämään tätä porsaanreikää, mutta se ei pidä paikkaansa. Bitcoinin jokainen tapahtuma tallentuu aikaleiman mukaan, ja käyttäjä voi halutessaan pitää itse kirjaa omista transaktioista.

Turvallisuus

Bitcoin on myös turvallisempi valuutta verrattuna tavalliseen rahaan. Moni asiasta ei niin perillä oleva, varmasti omaa omat varauksensa tätä väitettä kohtaan. Tämä on kuitenkin täysin totta. Nykypäivänä jos ihminen lähettää internetin välityksellä esimerkiksi sähköpostitse word tiedoston, lähettää hän todellisuudessa kopion tiedostosta. Tiedostosta on edelleen lähettäjän koneella version, sähköpostiin tallentunut versio ja vastaanottajan koneella oleva versio, mikäli hän on tallentanut version omalle koneelle. Pankit toimivat täysin samalla tavalla. Pankkeja vastaan myös hyökätään aktiivisesti, eikä tälläinen vanhanaikainen järjestelmä ole kovin turvallinen. Bitcoinissa jokainen yksilöllinen tapahtuma liittyy tapahtumaketjuun, joten mikä kyberhyökkääjä pyrkii hakkeroimaan itsensä tähän yksittäiseen tapahtumaan, ei se onnistu. Hänen tulee hakkeroida koko ketju päästäkseen tietoihin käsiksi. Ja mitä enemmän Bitcoinia käytetään, sitä pidempiä ja monimutkaisempia nämä tapahtumaketjut ovat.

Aiheeseen liittyvää:

Ted Talk – How the blockchain is changing money and business

Bill Gates – Bitcoin is unstoppable